torstai 30. kesäkuuta 2016

Koskelan tarina



Jussi Valtonen: Siipien kantamat
Tammi. 221 s. 2015. Äänikirja. BTJ. 2015. BookBeat
Siipien kantamat kuuntelin yhdeltä istumalta. Siis kirjaimellisesti. Tällaista ei ole tapahtunut aiemmin, BookBeatin äänikirja lukitsi nojatuoliin. Koskelan tarina oli niin koskettava, niin vangitseva, että voisi kuvitella sen oikeasti tapahtuneen. Jos Koskela olisi oikeasti ollut olemassa, hän olisi varmasti ollut aivan ihan opettaja. Innostava, osaava, vähän boheemi. Hän olisi osannut siteerata mielikirjojaan sanatarkasti ja niitä lainauksia olisi valtavasti, aina oikea oikeaan tilanteeseen. Opettajanhuoneessa hänestä ei varmaankaan aina pidettäisi, koska hän ei mahtuisi siihen tiukkaan opettajan malliin, jollainen siellä olisi luotu. Mutta kun tiukka paikka tulisi, myös ne tiukkapipoisimmat hakisivat tukea Koskelasta. Sellainen hän oli. Siipien kantamassa myös naishahmot ovat uskottavia ja eläviä: ihana Marianne, mutta myös vaimo, josta kauhukseni löydän aika paljon tuttua. Tällaisiahan me taidamme vähän olla: aluksi ymmärtäviä, mutta pikkuhiljaa reviiriämme laajentavia ja sitten ne kaverin kirjat ja levyt ja julisteet alkavat saada kyytiä ja siirtyä vaivihkaa takahuoneisiin, kun eivät ole oikean värisiä tai kokoisia. Pisto sydämeen. Siipien kantamat on ihana kirja, miksiköhän se ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota?

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Introvertti urheilija



Karo Hämäläinen: Yksin
WSOY. 251 s. 2015. Äänikirja. BTJ. 2016. BookBeat
BookBeatin tarjousviikkojen hurmassa valitsin seuraavaksi Paavo Nurmen elämästä kertovan romaanin.  Viime vuoden kirjamessuilla olisin halunnut käydä kuuntelemassa Karo Hämäläistä tästä romaanista, mutta monien päällekkäisten kiinnostavien ohjelmien takia en ehtinyt Yksin-romaanin taustoista kuulla. Kun kyse ei ole elämänkerrasta, on tietysti ymmärrettävä, että luemme fiktiivistä romaania, jossa kirjailijan luova mielikuvitus saa laukata. Mutta kyllähän Nurmesta niin paljon aikalaisdokumentteja ja kertomuksia on ollut liikkeellä, että romaanin taustatyöt on varmastikin hyvin tehty. Nykydiagnoosina Nurmi olisi varmaankin ollut ylivahva introvertti, ehkä jopa piirteitä Aspergeristä. Kiehtovaa oli lukea Hämäläisen tulkintaa vuosisadan alun itseoppineen harjoitusmetodeista, jotain todella toimivaa niissä on täytynyt olla tuloslistaa lukien. Ja kiitos, että tarina ei päättynyt aktiivisen urheilu-uran loppuun, vaan saamme kuulla ja lukea myös urheilijasta menestyvänä – ja varmasti tosi pelottavana ja ärsyttävänäkin – liikemiehenä. Töölön, Lauttasaaren rakennuttamisesta olisi kutkuttavaa lukea lisää.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kiitos kirjasta ja uudenlaisesta äänikirjaformaatista



Tommi Kinnunen: Lopotti
Wsoy. 2016. Äänikirja: Wsoy. 2016. BookBeat
BookBeatin tarjous vapaista kokeiluviikoista sai äänikirjoja rakastavan lukijan riemastumaan! Kirjastojen hankinnat ovat tuskaisasti hidastuneet ja hyllyvalikoiman olen kuunnellut jo aikaa sitten, osittain jopa kahteenkin kertaan. Ja kyllä, BookBeatin mainoslausekin on kieltämättä upea: Kuuntele ja lue niin paljon kuin haluat! Entä kuukausihinta kokeiluviikkojen jälkeen: alkaa ensimmäistä kertaa olla edes joltiseltaankin lähellä itselleni asettamaani ehdotonta kipurajaa. Ah onnea!
Ensimmäistä kuuntelukirjaa ei ollut vaikea valita: Neljäntienristeyksen jälkeen Lopotti oli lähes itsestään selvä valinta. Näkövammaisen Helenan tarina oli jäänyt mieleen jo ensimmäisestä osasta, samoin Helenan isän, Onnin, koskettava kohtalo viime vuosisadan alun ahtaassa ilmapiirissä. Kirjan lopussa paljastetaan, että lopotti-sanan etymologia viittaa etäisesti venäjän ’vapauteen’ ja monesta mielenkiintoisesta näkökulmasta kirja kertookin meille lukijoille, onko ilmapiiri omaan aikaamme tultaessa kovinkaan paljon vapautunut. Yksiselitteistä vastausta ei lukijalle tarjota, kysymyksiä ja vahvoja tunteita sitäkin enemmän. Kuuntelin Lopottia pitkään, palasin usein taaksepäin, kuuntelin monia kohtia uudelleen ja lopuksi huomasin eläytyväni Helenan rooliin niin vahvasti, että huomasin pohtivani etukäteen jo omaa työmatkaani. Montako askelta bussin ovelta oikealla, äänimerkillä varustetut liikennevalot (helppoa!), katukiveys varovasti, sitten pensasrivistöä eteenpäin.. Lopotti on myös ihana kertomus suuresta suvusta, jossa kaikki eivät aina tule toimeen keskenään, mutta minkäs teet, kun sukua ei ole saanut itselleen valita. Miten lohdullista oli tulkita niin, että kaikkien kanssa ei ihan aina tarvitsekaan tulla toimeen, mutta viime kädessä suku on kuitenkin se, johon niin usein tulemme turvautumaan.