torstai 30. kesäkuuta 2016

Koskelan tarina



Jussi Valtonen: Siipien kantamat
Tammi. 221 s. 2015. Äänikirja. BTJ. 2015. BookBeat
Siipien kantamat kuuntelin yhdeltä istumalta. Siis kirjaimellisesti. Tällaista ei ole tapahtunut aiemmin, BookBeatin äänikirja lukitsi nojatuoliin. Koskelan tarina oli niin koskettava, niin vangitseva, että voisi kuvitella sen oikeasti tapahtuneen. Jos Koskela olisi oikeasti ollut olemassa, hän olisi varmasti ollut aivan ihan opettaja. Innostava, osaava, vähän boheemi. Hän olisi osannut siteerata mielikirjojaan sanatarkasti ja niitä lainauksia olisi valtavasti, aina oikea oikeaan tilanteeseen. Opettajanhuoneessa hänestä ei varmaankaan aina pidettäisi, koska hän ei mahtuisi siihen tiukkaan opettajan malliin, jollainen siellä olisi luotu. Mutta kun tiukka paikka tulisi, myös ne tiukkapipoisimmat hakisivat tukea Koskelasta. Sellainen hän oli. Siipien kantamassa myös naishahmot ovat uskottavia ja eläviä: ihana Marianne, mutta myös vaimo, josta kauhukseni löydän aika paljon tuttua. Tällaisiahan me taidamme vähän olla: aluksi ymmärtäviä, mutta pikkuhiljaa reviiriämme laajentavia ja sitten ne kaverin kirjat ja levyt ja julisteet alkavat saada kyytiä ja siirtyä vaivihkaa takahuoneisiin, kun eivät ole oikean värisiä tai kokoisia. Pisto sydämeen. Siipien kantamat on ihana kirja, miksiköhän se ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti